-
Birdlife Keski-Suomen Lapin linturetki
Järjestimme 6.6.-10.6. Birdlife Keski-Suomen 50 v. juhlaretken Lappiin. Oppaina toimivat Sami Ylistö ja Nipa Seväkivi. Retkelle osallistui oppaiden lisäksi 15 henkeä. Retkireitti kulki Liminganlahden kautta Sodankylään ja sieltä aina Nuorgamiin saakka. Paluumatka tehtiin Karigasniemen kautta ja yövyimme viimeisen yön Kemissä. Retkikohteita olivat muun muassa Limingan Virkkula, Sodankylän Ilmakkiaapa, Saariselän Kiilopää-tunturi, Inarin Neitiaapa ja Mielikköjärvi sekä…
-
Anna muuttolinnuille ruokailurauha
BirdLife Suomi ry 11.4.2024 Tänä keväänä lintuharrastajat ovat monin paikoin havainneet ihmisten ajavan lintuparvia lentoon. BirdLife muistuttaa lintujen tahallisen häirinnän olevan kiellettyä ja haittaavan lintujen valmistautumista pesintään. Muuttolinnut ovat jälleen kerääntyneet suuriksi parviksi sulapaikoille ja pelloille. Viime viikkoina erityisesti pelloilla ruokailevien hanhien parvia on ajettu tarkoituksella lentoon jopa lentokoneen ja parvea kohti juoksemaan usutettujen koirien…